Hallitus

Puheenjohtaja: Laura Kaljunen (NEFA-Joensuu ry.)

LauraOpiskelen Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmassa mm. musiikkitiedettä, sukupuolentutkimusta ja terveyden monikulttuurisia ulottuvuuksia. Kesken yliopisto-opintojen loikkasin amikseen ja valmistuin muusikoksi.

Kiinnostavaa: mutkat ja mäet, ihmisten kohtaaminen, vanhat talot, musiikkiteatteri, esittäminen, läsnäolo ja äänimaisematutkimuksen soveltaminen muusikkoustutkimukseen.

Varapuheenjohtaja: Tero Ahlgren (NEFA-Turku ry.)

Taloudenhoitaja: Antti Kiviranta (NEFA-Jyväskylä ry.)

Olen toiminut NEFA-Jyväskylän puheenjohtajana ja taloudenhoitajana kolmella eri hallituskaudella ja vaikken enää kuulu ainejärjestön hallitukseen toimin yhä tiiviissä yhteistyössä järjestön kanssa. Etnologian pääaineopiskelijana omat tutkimukselliset kiinnostukseni liittyvät musiikkiin ja identiteettiin: kuinka musiikki ja sen harrastaminen vaikuttavat ihmiseen ja kulttuuriin.

Pääsihteeri: Olli Örnmark (Nirvana ry.)

Olen suomen kielen ja uskontotieteen pääaineopiskelija ja kiinnostunut vanhasta ja uudesta kansanperinteestä, kansan-omaisista uskomuksista sekä kansainvälisestä ruokakulttuurista.

Inspiroidun muun muassa vanhasta kirjallisuudesta, elävästä musiikista ja paikallishistoriasta!

Sisäasiainsihteeri: Anna Salmi (Kultu ry.)

Olen kirjallisuuden pääaineopiskelija. Tänä vuonna toimin Oulun yliopiston kulttuuritieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Kultu ry:ssä koulutuspoliittisena vastaavana. Kirjallisuuden lisäksi suuria opintorakkauksiani ovat filosofia ja taidehistoria.

Opinnoissani olen saanut syventyä muun muassa feministiseen ja eettiseen tiedonkritiikkiin sekä arvoihin ja maailmankuviin modernissa suomalaisessa ja länsimaisessa kerronnassa.

Ulkoasiainsihteeri: Jarkko Kauppinen (NEFA-Turku ry.)

Olen suomen kielen ja folkloristiikan opiskelija Turun yliopistossa ja toiminut NEFA-Turun puheenjohtajistossa jo useamman vuoden.

Lähtökohtaisesti olen kiinnostunut kaikesta, mutta erityisesti minua kiinnostavat kieli ja kerronta kulttuurisina ilmiöinä. Aivojani lepuutan metsässä tai ongella. Parhaillaan laadin graduani Lönnrotianan hävyttömien laulujen seksuaalimetaforista.

Ulkoasiainsihteeri: Emma Kallunki (NEFA-Joensuu ry.)

Varajäsenet: Maiju Oikarinen, Tuomas Niemelä, Katja Hätinen

Postia hallitukselle voit lähettää osoitteeseen kulo-ry[at]lists.jyu.fi!